lauantai 26. tammikuuta 2013

Elämänsuunnitelmien muuttuminen ja opiskelu

Hei,

Koska minulta kysyttiin opinnoistani niin teen pienen bloggauksen aiheesta.

Opiskelen siis avoimen yliopiston kautta liikuntalääketiedettä. Koulu kurssien takana on Itä-suomen yliopisto joka käsittääkseni on ainut liikuntalääketiedettä opettava koulu (en ole täysin varma onko Helsingissäkin?).

Käyn Liikuntalääketieteiden perusopintoja. Miksi? Koska toiveeni on joskus työskennellä täyspäiväisesti kyseisellä alalla.

Pohjat minulla on ammattikoulusta ja lukiosta. Olen siis aikanaan valmistunut lähihoitajaksi ja erikoistuin silloin kuntoutukseen joka on hyvin lähellä tätä koulua. Nyt vain kerrataan asioita tämän kautta sekä syvennetään osaamista. Kirjoitin myös aikanaan ylioppilaskirjoituksissa terveystiedon.

Arvosanat kouluajoilla oli aina parhaat kohdallani liikuntaa ja ravitsemukseen liittyvissä kursseissa ja terveystiedostakin tuli melkein L kirjoituksissa :D. Tuolloin kuitenkin hamuilin ihan eri alalle --> Kaupalliselle.

Olenkin toiminut vuosia erilaisissa kaupallisen alan tehtävissä ja tein toki myös melkein pari vuotta lähihoitajankin töitä neliraajahalvaantuneiden hoidon parissa mikäli oli osaltani hyvin kouluttava ja kasvattava vaihe elämässä. Lopetin sen lähinnä 3-vuorotyön vuoksi ja siksi että en kokenut sitä kuitenkaan omaksi. (liikaa varsinaista hoitotyötä).

Kun Emmin kanssa lähdimme tätä blogia pyörittämään viime syksynä oli ajatuksissani vain itsensä kuntoon saaminen. Kuitenkin tässä ajan kanssa on mielessäni koko ajan vahventunut ajatus siitä että tämä on se alani missä haluan myös työskennellä.

Mistään en saa niin paljoin irti kun siitä että joku joka haluaa kohentaa oloaan tai muuttaa elämäntapoja ja kysyy neuvoa tai että voin vain tukea/motivoida jotain muuta näiden asioiden kanssa kamppailevaa. On minullakin omat haasteet terveyteen ja terveelliseen elämäntapaan liittyen ja niiden kanssa kamppailen.

Kuitenkin kun kelaan nauhaa taaksepäin ja kertaan kaikkea mitä olen tehnyt niin voin sanoa että eniten nautin aikoinaan koulun oppimisjaksoista ja "harrastustöistä" missä olin liikunnan parissa hommissa (esim. UKK-kävelytestien mittaamista, Polar-mittauksia, ala-asteen liikunnan opettamista, tanssinopettajana toimiminen, taukojumppien ohjaus, jne.). Meidän opinnäyte työ koski itseasiassa oman kehon tuntemusta ja terveyskunnon mittaamista. Meillä oli aukuisopiskelija ryhmä jolle teimme kuntotestit, pidimme pari ohjattua liikuntatuntia ja annoimme ohjeet kuinka voisi kehittää itsenään, teimme kyselyitä elintavoista ja lopuksi muutaman kuukauden kuluttua teimme uudestaan kuntotestit heille. (Sis. rasvaprosentin mittaukset, UKK-testi, lihaskuntotesit, jne.)

Vasta nyt tajuan että en siirtynyt kyseisellä alalle aiemmin sen vuoksi että minulle oli joku ajatus siitä kuinka olen kaupallisella alalla töissä jossain korkea-arvoisessa työtehtävässä, tienaan hyvin ja ajan hienolla autolla :D Nyt haluan enään työn missä näen oman käteni jäljen ja aivan sama mikä se liksa on kunhan sillä elää. Tärkeintä siis tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä eikä hamuilla sen perään mistä tienaa eniten.

Minä tajusin unelmaduunini ja tulevaisuuden suunnitelmani tämän blogin kautta josta saan olla iki-iloinen!

Siinä taustani miksi opiskelen =)

Aion myöhemmin käydä Personal Trainer-koulutuksen mutta nyt vain kehitän omaa osaamistani käytännön kautta ja tuon yliopiston kautta haen syvällisempää teoriaosaamista.

Tosissaan suosittelen kaikille jotka ovat vähääkään kiinnostuneet alasta menemään tälle opintojaksolle vaikka harrastusmielessä!

Suurin osa opiskelusta tapahtuu itsenäisesti ja tempo on kohtuuullisen kova ja lukemista paljon. Pari muutaman tunnin luentopäivää kuuluu jokaiseen kurssiin.

Meidän kursilla on laidasta laitaan ihmisiä. On fysioterapeutteja, hierojia, ravitsemustieteen opiskelijoita, varsinaiseen kouluun avoimen kautta pyrkiviä, liikunnan ohjaajia ja paljon harrastelijoita jotka vain haluavat tietää kehon toiminnoista ja liikunnasta enemmän.

Olisi myös kiva kuulla kuinka lukijat ovat löytäneet oman unelmansa (esim. työ tai muu) mikäli näin on jo tapahtunut ja kuinka se tapahtui =)

Alla koulutuksesta lisäinfoa:


Liikunta, fyysinen kunto ja terveys (4 op) - AY7021501

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa määritellä, mitä liikuntalääketiede on ja mikä on sen rooli kansanterveyden edistämisessä. Opiskelija osaa myös nimetä terveyskunnon osa-alueet ja kuvata pääpiirteissään liikunnan merkityksen ihmisen kehitykselle ja terveydelle elämän eri vaiheissa sekä terveyttä edistävän ja turvallisen liikunnan annostelun keskeiset periaatteet.

Sisältö: Elintapoihin liittyvät terveyden vaaratekijät, kasvuikäisten, opiskelu- ja työikäisten sekä ikääntyvien liikunta ja terveys. Terveyskunto ja -liikuntakäsitteet. Terveyttä edistävän ja turvallisen liikunnan annostelun keskeiset periaatteet.

Liikuntafysiologian ja biomekaniikan perusteet (4 op) - AY7021502



Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää pääpiirteissään liikunnan biologiset säätelyjärjestelmät ja osaa kuvata ihmiskehon rakenteen ja toiminnan, elimistön välittömät ja pitkäaikaiset vasteet liikuntaan erilaisissa tilanteissa.
Sisältö: Lihastyön energia-aineenvaihdunta, lihastoiminta ja sen säätely, voimaharjoittelun vaikutukset elimistössä, harjoittelun vaikutukset aineenvaihduntaan sekä hengitys- ja verenkiertoelimistöön, lämmön-säätelyn periaatteet sekä biomekaniikan peruskäsitteitä ja sovelluksia.

Liikunta ja sairaudet (4 op) - AY7021504

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tavallisimpien pitkäaikaissairauksien patofysiologian sekä, liikunnan merkityksen sairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa.
Sisältö: Liikunnan vaikutukset sydän- ja verenkiertosairauksiin, lihavuuteen, metaboliseen oireyhtymään ja diabetekseen, tavallisimpiin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, hengityselimistönsairauksiin sekä yleisimpiin mielenterveyden ongelmiin. Liikunnan merkitys ikääntyneiden toimintakyvylle.

Ravitsemus, liikunta ja terveys (3 op) - AY7021503


Tavoite: Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee pääpiirteissään ruokavalion merkityksen terveydelle ja fyysiselle suorituskyvylle sekä osaa kuvata ravitsemuksen ja liikunnan merkityksen laihdutuksessa ja painonhallinnassa.
Sisältö: ravitsemus ja kansantaudit, ravintoaineet ja ravitsemussuositukset, liikuntasuositukset, painonhallinta ja urheilijan ruokavalio

Liikunnan turvallisuus (3 op) - AY7021505


Tavoite: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa kuvata liikunnan yhteydessä huomioitavat keskeiset turvallisuusnäkökohdat etenkin sydän- ja verenkietosairauksien vaarojen näkökulmasta ja tuntee tavallisimmat liikuntavammat, niiden ennaltaehkäisyn ja ensiavun periaatteet.
Sisältö: liikunnan terveysvaarat ja -hyödyt, terveysvaarojen patofysiologia, tapaturmat, liikuntavammat ja niiden ensiapu ja hoito, doping.

Terveyskunnon mittaaminen (3 op) - AY7021506


Tavoite: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa ohjata ja suorittaa tavallisimpia terveyskunnon ”kenttätestejä” ja huomioida niihin liittyvät turvallisuusnäkökohdat sekä tulkita mittaustuloksia.
Sisältö: fyysinen suorituskyky, terveyskunto, mittaamisen teoria, terveyskunnon testien käytännön harjoitukset, opiskelijan omien testitulosten tarkastelu terveyskunnon näkökulmasta


Terhi

comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.